perjantai 13. kesäkuuta 2014

The day ja juhlapaikka

Hääpäivä saatiin päätettyä sulhon eli H:n kanssa jo jonkin aikaa sitten. Meistä kummallekaan ei ollut sen suurempaa merkitystä mikä päivä valittaisiin, kunhan se olisi heinäkuussa. Mietimme kahta lauantaita: joko 18.7.2015 tai 25.7.2015. Päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka samaisena päivänä on H:n sedän syntymäpäivä. H:n serkku tosin meni kaksi vuotta sitten naimisiin H:n isän syntymäpäivänä, joten tämähän on vain hauska jatkumo :D

Vaikka H on kotoisin Myrskylästä, sain hetken suostutella häntä, että järjestäisimme häät hänen kotipaikkakunnallaan. H olisi halunnut juhlia häitä Helsingissä, minä taas halusin juhliimme ripauksen maalaisromantiikkaa! Pienen lämmittelyn jälkeen sain H:n suostumaan ja valitsimme juhlapaikaksi Myrskylän Kiparkatin. Samaisessa paikassa juhlittiin H:n serkun häitä ja he olivat loihtineet tuosta ei niin kauniista ympäristöstä erittäin ihanan ja tunnelmallisen juhlapaikan. Alustava varaus on jo tehty, vaikka heillä ei vielä vuoden 2015 kalenteria käytössä olekaan ;)

Kuva täältä

Kiparkatti on siis tanssipaikka, joka on perustettu vuonna 1949 ja sitä ylläpitää urheiluseura Myrskylän Myrsky ry. Kesäisin siellä järjestetään tanssit muutamana lauantaina. Itse olen käynyt Kiparissa tanssimassa kahtena juhannuksena. Tilaa on runsaasti, joten juhlat saa järjestettyä isommallekin porukalle! Vuokrahinnasta en osaa sanoa, mutta se tuskin on montaa satasta. Avaimet paikkaan saa hyvissä ajoin, joten järjestely- ja siivousaikaa pitäisi olla riittämiin. Kalusteet paikkaan joutuu vuokraamaan erikseen muualta ja pitopalvelukin pitää hankkia.

Tässä on poiminta H:n serkun häistä:

Hey Look

Kuvasta näkee hieman Kiparkatin sisustaa. Harmi, että tuon parempaa kuvaa sisältä ei löydy... Sisältä löytyy kuitenkin suuri puinen tanssilattia ja esiintymislava, johon bändi pääsee hyvin esiintymään :)

Hääpaikan valinnalle löytyy eräs toinenkin tarina, mutta jätetään se toiseen ajankohtaan ;)



Häähumuista ja ihanaa viikonloppua kaikille!

- JENNA

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi...


Poikaystäväni ei polvistunut eteeni, vaan istui sängylle viereeni. Kihlauduimme sopivasti 11.12.2013. Tuo hetki jäi elävästi mieleen, sillä se oli samaan aikaan yllättävä, ihana, liikuttava ja huvittava. Onnistuin pitämään pääni kylmänä jonkin aikaa ennen kuin aloin "häähulluilemaan".

Hääpäivä on päätetty ja suunnitelmia on jo tehty. Ajatukset säntäilevät edestakaisin ja uusia ideoita pulppuaa päivittäin! Tästä syystä ajattelin, että blogi voisi olla hyvä paikka kerätä ideoita kasaan ja jakaa niitä myös muiden kanssa.

Tervetuloa seuraamaan!

Pinterest